Petri ja Jenni Rantaharju: ”Saimme sellaisen keittiön kuin halusimme” – katso VIDEO

Elega uusi Kemissä asuvan Rantaharjun pariskunnan keittiön pöytäpinnat sekä kaappien ovet. Vanhat rungot jäivät paikoilleen, mutta kaikki pinnat uusittiin. Lisäksi asennettiin myös yksi uusi kaappi. Jenni ja Petri ovat olleet tyytyväisiä remontin lopputulokseen.

Jenni ja Petri Rantaharjun koti on vuonna 1975 valmistunut täystiilitalo. Keittiön pintaremontti sai alkunsa siitä, kun aiempien kaapinovien pinnoitus alkoi hajota ja repeillä. Myös muutama kodinkone rikkoontui lyhyen ajan sisällä.DSC_8528

– Remontin tarve syntyi siitä, kun vanhat kaapistot alkoivat hajoamaan ja pinta kuoriutui pois, Petri kertoo.

– Sitten täällä alkoi myös kodinkoneet temppuilemaan. Ensin hajosi tuo astianpesukone ja vaihdettiin se. Sitten menikin hella ja aloimme miettiä, että ei hitsi vieköön, tätä tulee enemmän ja enemmän koko ajan. Tulimme sitten siihen tulokseen, että laitetaan koko keittiö ja kaikki uusiksi, Jenni muistelee.

Aiempi positiivinen kokemus taustalla

Elega oli pariskunnalle ennestään tuttu. Yritys oli tehnyt vastaavia keittiöremontteja myös Jennin vanhemmille. Jenni ja Petri olivat itsekin tilanneet yhden aiemman pintaremontin Elegalta.

– Elega oli tehnyt hyvää työtä jo ensimmäisellä kerralla, niin miksei sitten toisellakin, Jenni sanoo.

– Toinen vaikuttava tekijä oli se, että aika harva firma tarjoaa pelkkien ovien vaihtamista ja pintojen uusimista. Usein pitäisi vaihtaa kaikki runkoineen päivineen, Petri lisää.

Remontti suunniteltiin yhdessä Elegan myyjän kanssa, joka saapui pariskunnan kotiin materiaalinäytteiden kanssa. Jenni ja Petri saivat myös esittää toiveita asennuksen ajankohdasta. Remontin myötä päätettiin laittaa kaikki ovet sekä pöytäpinnat uusiksi. Myös tiskiallas uusittiin. Kokonaan uutena tuli yksi pyörivä kaappi kattiloille ja paistinpannuille.

”Todella hyvää palvelua”

Remontti pääsi alkamaan reilua viikkoa aikaisemmin, kuin mitä alun perin oli sovittu. Asentaja teki yhden pitkän työpäivän, jonka aikana asennus saatiin valmiiksi. Remontin myötä aiempi keittiön hukkatila saatiin hyötykäyttöön. Nyt keittiö on myös avaramman ja tilavamman tuntuinen.

– Erittäin tyytyväinen olen asennuspalveluun. Asentaja oli äärimmäisen ammattitaitoinen. Hän ei katsonut kelloa, vaan teki kerralla loppuun. Todella hyvää palvelua, Petri summaa.

–  Kun keittiö oli valmis töistä tullessani, niin ensimmäinen tunne oli se, että wau, onpa täällä tapahtunut yhdessä päivässä paljon, Jenni hymyilee.

– Yksi levy meni pieleen, kun vaihdoimme liesituulettimen mallia. Mutta ei mennyt kuin reilu viikko, kun asentaja tuli laittamaan uuden. Hän tuli, vaikka sanoimme, että voisimme sen itsekin vaihtaa, Jenni ja Petri kertovat.

”Saimme juuri sitä, mitä tilasimme”

Kiitosta Elega saa nopeista toimituksistaan, hyvästä asennuspalvelustaan sekä erityisesti siitä, ettei runkoja tarvinnut lähteä vaihtamaan. Lopputulokseen ovat Petri ja Jenni olleet erittäin tyytyväisiä. Keittiön ilme on muuttunut aiempaan verrattuna täysin.

– Saimme todella modernin ilmeen keittiöön. Se on käytännöllinen ja tilan tuntua tuli lisää, juuri sitä mitä tilasimme! Jenni kiittelee.

PYYDÄ ILMAINEN SUUNNITTELUKÄYNTI KOTIISI >>

 

Tietoja Elega Oy

Elega on vuonna 1991 perustettu kotimainen keittiövalmistaja ja keittiöremonttien markkinajohtaja. Suomalaisissa kodeissa on jo yli 60.000 Elega-keittiötä. Elega palvelee valtakunnallisesti, Hangosta Utsjoelle. Suomen lisäksi Elega toimii myös Ruotsissa.
Kategoria(t): Kokemuksia Elega. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.