”Tilasimme ensin mökille Elega-ovenvaihdon”

“Olemme ´vanhoja´ Elega-asiakkaita. Tilasimme nimittäin Elega-ovenvaihdon mökille aiemmin. Elegan tuotteitahan on esillä mm. Minimanissa, mutta ei olisi varmaan tullut tilattua ovienvaihtoa ellei Elega-edustaja olisi tullut kotiin esittelemään.´

“Asentajat olivat uskomattoman ahkeria. Niitä oli kaksi poikaa ja homma kävi nopeasti. Pojat jättivät kengät eteiseen ja tekivät muutenkin siistiä jälkeä. Toimme imurin keittiöön, jolla asentajat siivosivat sen pienen pölyn mitä asennuksesta syntyi.´

´Olemme niin iloisia uudesta keittiön ilmeestä! Tämä on kaunis! Emme kaipaa yhtään niitä entisiä mäntymelamiiniovia. Väliovista sovimme jo alustavasti, että Elega laittaa ne myös uusiksi, kunhan taas palaamme tähän asuntoon ´mökkikauden´ jälkeen.”

Asiakkaat: Littuset, Vaajakoski
Edustaja: Mika Lahtinen
Asentajat: Petteri Ketola, Aaro Oksanen

PYYDÄ ILMAINEN SUUNNITTELUKÄYNTI KOTIISI >>

Tietoja Elega Oy

Elega on vuonna 1991 perustettu kotimainen keittiövalmistaja ja keittiöremonttien markkinajohtaja. Suomalaisissa kodeissa on jo yli 60.000 Elega-keittiötä. Elega palvelee valtakunnallisesti, Hangosta Utsjoelle. Suomen lisäksi Elega toimii myös Ruotsissa.
Kategoria(t): Kokemuksia Elega Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.