Aki Linnanahteen perhe hankki 1,5 vuotta sitten uuden kodin, jonka keittiö aiheutti paljon päänvaivaa. Elega-uudistuksen kokenut keittiö on nyt toiminnallisuuksiltaan Akin sanoin “viimosen päälle”.

Tunnelma keittiöuudistuksen jälkeen on iloinen ja helpottunut. Syksyn tulokaan ei kuulemma haittaa, kun oma keittiö tuntuu vihdoin kodin sydämeltä.

Ennen uudistusta: “Aina väärällä puolella keittiötä”

Ennen uudistusta Akin perhe oli tuskaillut keittiön epäkäytännöllisyyden kanssa. Myöskään tilaa ei tuntunut olevan tarpeeksi keittiössä puuhasteluun. Esimerkiksi toiminnallisuuksista Aki kommentoi, että keittiökaappien järjestys oli hiukan erikoinen.

– Keittiössä ei oltu ajateltu esimerkiksi sitä, mitä lieden lähellä olisi tarpeen olla. Kun tarttee paistinlastan niin oot aina väärällä puolella keittiötä, kertoo Aki.


Vanhassa keittiössä kaapinovet irtoilivat.

Jääkaappi oli aivan liian pieni perheen tarpeisiin, sillä useimmiten ruokaa hankitaan kerralla paljon. Lisäksi entisessä keittiössä arkkupakastin sijaitsi hankalasti keskellä keittiötä, ja teki näin tilasta ahtaan.

– Entisen keittiön toiminnallisuuden haasteet tuntuivat turhilta, kun hyvän suunnittelun avulla on mahdollista tehdä käytännöllinen keittiö, tuumaa Aki.


Vanha keittiö näytti päällisin puolin kohtuullisen siistiltä, mutta se ei ollut toiminnoiltaan käytännöllinen eikä myöskään perheen näköinen keittiö.

Keittiösuunnittelija huomioi perheen tarpeet

Keittiön suunnittelijana toiminut Aleksi Ranua selvitti tarkkaan perheen toiveet ja tarpeet.

– Suunnittelutapaamisen jälkeen tuntui tosiaan siltä, että Aleksi pääsi meidän pään sisälle.

– Hän ajatteli sitä, mitä tarvitaan meidän keittiöön. Tuli sellainen fiilis, että hän ajatteli puhtaasti asiakkaan parasta, kertoo Aki.

Erityisesti Akin mieleen jäi se, kun Elegan suunnittelutapaamisessa pääsee kokeilemaan materiaaleja ja tyylejä suoraan omaan keittiöön.

– Aika merkityksellinen asia, kun näkee, miten vaikka valo taittuu materiaalien pinnoista ja miten värit sopii lattian kanssa yhteen. Se on aika hieno juttu, Aki toteaa.

Tilan hahmottamista ja materiaalien sopivuutta muiden elementtien kanssa ei ole aina helppoa nähdä itse. Kokeneen keittiösuunnittelijan ja keittiöstä laadittavien piirustusten avulla tämä helpottuu.

– Mulle on vaikeaa nähdä asioita ennen kuin ne ovat valmiita. Aleksi pystyi hienosti visualisoimaan uuden keittiön piirustusten avulla, kertoo Aki.

Keittiön lattian laatoitus ei myöskään alun perin ollut perheen mieleen. Ennen keittiöuudistusta oli tarkoitus vähintäänkin maalata lattia, sillä entisen keittiön kaapinovien kanssa lattia ei tuntunut lainkaan mieleiseltä.

– Kun uusi keittiö oli valmis, totesimme kaikki, että toi lattiahan on hieno! Mutta se johtui siitä, että muu keittiö muuttui ympärillä.

– Tää on hyvä esimerkki siitä, että en olisi ikinä nähnyt asiaa noin. Itse asiassa Aleksi sen sanoi, että laatta tulee näyttää hyvältä uuden keittiön kanssa, kertoo Aki.

Perhe onkin päätynyt keittiöremontin jälkeen pitää laattalattian ennallaan ja säästää näin sitä kuuluisaa aikaa ja vaivaa.

– Makee juttu tietyllä tapaa, kun meinattiin laittaa lattia uusiksi, mutta nyt säästyy siltä, iloitsee Aki.


Uusi keittiö ja vanha lattia kohtaavat – täydellinen pari!

Akin tärpit uudesta keittiöstä

Sen lisäksi, että keittiö näyttää hyvältä, Aki listasi muutamia keittiön parhaimpia puolia, joita Elega-uudistuksella saatiin aikaan.

Käytettävyys
– Nyt se käytettävyys on kohdallaan; erityisesti se miten tavarat sijoittuvat kaapeissa, laatikostoissa ja hyllyissä. On paljon helpompi ja mukavampi touhuta keittiössä.

Aamupalakaappi
– Tää on tosi jees! Kaikki turha sieltä keittiötasolta on poissa, jolloin näyttää siltä, että on enemmän tilaa touhuilla. Keittiö tuntuu avarammalta, kun tavarat ei vie tasolta tilaa. Lue vinkit aamiaiskaapin käyttöön!

Jääkaappi ja pakastin integroituna
– Aikaisemmassa keittiössä ollut pakastinarkku on heivattu ja suurikokoiset jääkaappi ja pakastin ovat nyt oikealla paikalla. Keittiössä on selkeästi avarampaa.

     
Katso Akin esittely keittiöstä Instagram-tilimme kohokohdasta!

“Huomaa heti, että keittiössä viihdytään”

Lopputulos on koko perheen mieleen. Uudistuksen jälkeen he ovat viihtyneet huomattavasti enemmän keittiössä.

– Uusi keittiö antaa nyt ihan uuden fiiliksen kotiin! Huomaa, että siellä viihdytään, kun keittiössä pyörii enemmän porukkaa, kertoo Aki.

Keittiön uudistus tuntuu myös mukavalta syksyn lähestyessä.

– Tää keittiö antaa tosi paljon, kun tulee syksy ja pimenee. Kiva keittiö on mulle tosi tärkeä juttu, pohtii Aki.

Erityismainintana Aki halusi nostaa asennuksen toimivuuden sekä palvelun helppouden, kun Elega vastasi suunnittelusta ja toteutuksesta alusta loppuun.

– Asennuspalvelulla oli iso arvo, tavarat tulee kerralla eikä tarvii odotella puuttuvia osia, kertoo Aki.

 

 Kaipaako sinunkin keittiösi piristystä? Olemme vuosien varrella uudistaneet kymmeniä tuhansia suomalaisia keittiöitä! Ota yhteyttä niin tehdään suunnitelma unelman toteutuksesta!

 

Tilaa keittiösuunnittelu kotiisi