Hanna Tikanderin koti sai toimivan työhuoneen: ”Kilpaillaan nyt siitä, kumpi sitä saa käyttää”

Kun muun muassa useista podcasteista tunnettu Hanna Tikander muutti puolisonsa kanssa uuteen asuntoon, heillä oli heti visio uudesta työhuoneesta. Sekä Hanna, että hänen avopuolisonsa tekevät yrittäjinä töitä kotoa käsin, joten työhuone oli paljon kaivattu jo vanhassa kodissa.
– Edellisessä kodissa tuli tehtyä aina töitä keittiön pöydällä ja ties missä. Hermot kiristyi, kun tuijotti toisen otsaa koko päivän ja kaikki työtavarat pyöri ympäri asuntoa, Hanna kuvailee.
Uudessa kolmiossa oli valmiiksi pieni, tyhjä huone, joka herätti heti ajatuksen: tästä voisi rakentaa toimivan ja viihtyisän työtilan. Samalla kaivattiin lisää säilytystilaa tavaroille.
Yhteistyö sai alkunsa sattumalta tulleesta puhelusta
Hanna teki jo aiemmassa kodissaan yhteistyötä Elegan kanssa keittiön osalta. Vaikka työhuone oli ollut suunnitelmissa, ei Hanna ollut aluksi ajatellut kääntyä Elegan puoleen, sillä hän yhdisti Elegan pelkästään keittiöihin. Kaikki kuitenkin muuttui yhden puhelun myötä.
– Sain Elegalta kylmäsoiton, joka tuli täydelliseen aikaan. Tajusin vasta silloin kysyä, että olisiko työhuoneen uudistaminen heidän kauttaan mahdollinen, Hanna kertoo.
Puhelu johti nopeasti suunnittelukäyntiin, ja suunnittelijan selkeä visio vakuutti heti. Pienen tilan potentiaali saatiin kokonaisuudessaan hyvin käyttöön. Lopputuloksena oli työtila, jossa yhdistyvät toimivuus, säilytys ja viihtyisyys.
– Tuntui helpottavalta, ettei tarvinnut itse keksiä kaikkea. Ammattilainen näki heti, miten tila kannattaa hyödyntää.
Tyylissä toistui vanhan kodin rakastettu tunnelma
Työhuoneen värimaailma ja tasot valittiin Elegan mallistosta ja valinta osui samoihin sävyihin, jotka Hanna oli aikanaan valinnut entiseen keittiöönsä. Sekä Hanna että hänen puolisonsa olivat ihastuneet vanhan keittiön mintunvirheisiin oviin ja vaaleaan tasoon.
– Siinä keittiössä oli mun kodin sydän. Nyt uudessa kodissa sain saman tunnelman takaisin, mutta työtilana. Se oli ihan nappi juttu.
Uusi huone sointuu muun asunnon sisustukseen ja istuu myös väreiltään täydellisesti kokonaisuuteen. Se tuo kotiin lisää kaivattua väriä.
Lue myös: Keittiötrendit 2025 – Runsaus ja värit saavat nyt näkyä
Lopputulos ylitti odotukset
Työhuoneen valmistuttua se on ollut kovassa käytössä.
– Me oikeasti kilpaillaan siitä, kumpi saa tehdä töitä siellä, Hanna naurahtaa.
Hannalle oli tärkeää, että suunnittelu ja asennus sujuivat mutkattomasti ja nopeasti. Hän oli itse työmatkalla asennuksen aikaan ja palasi kotiin valmiiseen työhuoneeseen. Itse asennukseen meni vain noin 5 tuntia.
– Työhuone ylitti odotukset. Kun näin sen ensi kertaa, tiesin heti, että tämä oli juuri se työtila, josta haaveiltiin.
Lataa Elegan maksuton liukuovet ja kaapistot -opas
Elegalta saat ammattimaista ja nopeaa palvelua
Hanna nostaa esiin erityisesti kolme syytä, joiden vuoksi hän suosittelee kääntymään Elegan puoleen kodin remontteja suunnitellessa:
- Ihmisläheinen palvelu – sai kysyä ihan mitä tahansa, ja vastaukset olivat aina asiantuntevia.
- Nopeus ja sujuvuus – asiat etenivät nopeasti, mutta mitään ei tehty hutiloiden.
- Ammattilaisen näkemys – suunnittelija toi tilaan ideoita, joita itse ei olisi osannut ajatella.
– Meille oli tärkeää, että saatiin käyttää oma aika siihen, mitä osataan, ja antaa tilan suunnittelu sen osaaville. Se kannatti. Työhuone on nyt just sellainen kuin sen pitääkin.
Hannan vinkit muille, jotka haaveilevat kodin uudistamisesta
Hanna kannustaa muitakin tarttumaan tuumasta toimeen ja uudistamaan kodin tilan, joka on ollut pitkään mielessä. Tärkeintä on hänen mukaansa kirkastaa ensin omat tarpeet, oli kyse sitten työtilasta, säilytyksestä tai muusta käytännön haasteesta, ja sen jälkeen uskaltaa luottaa ammattilaiseen.
– Meillä oli selkeänä se, että tarvitaan sekä työtila että lisää säilytystilaa. Kun sen tiesi, oli helppo antaa asiantuntijan hoitaa loput. Lopputulos oli parempi kuin olisin itse osannut kuvitella.
Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että Elegalta saa apua myös muuhun kuin keittiöremontteihin.
– Jos tekee esimerkiksi kotona töitä ja haaveilee toimivasta työhuoneesta, Elega on juuri oikea kumppani.
Lue myös: Elega uudisti Satun kotona samalla kertaa keittiön, kodinhoitotilan ja kaksi vessaa
Hannan työhuoneessa käytetyt ratkaisut
Ovimalli: Doris R
Oviväri: Mattapistaasi
Vedin: Ligo harjattu messinki
Taso: White Marble
Uudista kotiisi uusi tyyli nopeasti
Viisi syytä valita Elegan keittiöuudistus:
- Mittatilaustyö: Saat juuri sinun kotiisi sopivimmat ratkaisut, eikä kaikkea tarvitse uusia. Mittatilaustyön ansiosta voimme uusia minkä tahansa tilan huonekalut. Saat meiltä niin säilytysratkaisut, keittiöt kuin kylpyhuonekalusteet.
- Kotimaisuus: Valitsemalla Elegan saat aidosti kotimaisen ratkaisun. Kaikki tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, mikä takaa korkean laadun, kestävyyden ja vastuullisen tuotantoprosessin. Lisäksi tuet suomalaista työtä ja toimitusajat pysyvät lyhyinä.
- Rahoitus: Ymmärrämme, että remontointi on merkittävä investointi. Siksi tarjoamme joustavia rahoitusvaihtoehtoja, jotka auttavat toteuttamaan unelmiesi kodin ilman, että sinun tarvitsee lykätä projektia.
- Palvelu ihmiseltä ihmiselle: Meille on tärkeää, että asiakkaamme kokevat saavansa henkilökohtaista ja yksilöllistä palvelua. Tiimimme on sitoutunut tarjoamaan avun ja neuvot alusta loppuun varmistaen, että kotisi uudistusprosessi on sujuva ja miellyttävä kokemus.
- Oma kalustevalmistus: Elegan vahvuus on oma kalustevalmistus Haapajärvellä, joka mahdollistaa täydellisen mukautuvuuden ja ainutlaatuiset ratkaisut jokaiseen kotiin. Oma kalustevalmistus tarkoittaa, että saat juuri sellaisen kauniin kodin, josta haaveilet!