Bloggaaja Johanna Latva-Kiskola kertoo Elegan kanssa yhteistyössä toteutetusta rintamamiestalon keittiöuudistuksesta Yellow Mood -blogissa. Keittiöstä purettiin 15 vuotta vanhat keittiökalusteet. Johannan mukaan keittiön pohja ei ollut toiminnallisesti paras mahdollinen, ja vanhanajan kylmäkomerot olivat tunkkaiset.

– Komeroiden purku mahdollisti myös sen, että keittiötä pystyi lähteä suunnittelemaan ennakkoluulottomasti kokonaan aivan uuteen uskoon.

– Keittiön pohja olikin minulle purun jälkeen yht`äkkiä aivan kuin valkoinen taulukangas, joka odotti suunnittelusiveltimien vetoja ja aivan uudenlaista keittiökalustetaidetta, kertoo Johanna blogissa.

Uuden suunnittelussa Elegan keittiösuunnittelija apuna

Johanna koki kodissa tapahtuvan keittiösuunnittelun kätevänä omiin tarpeisiin. Elegan keittiösuunnittelija Markus Mikkolanaho riensi remontin keskelle suunnitteluapuun.

– Näin saimme yhdessä fiilistellä suunniteltavaa tilaa ja kaikki mittahommatkin hoituivat paikan päällä suunnittelijan toimesta, kertoo Johanna blogissa.

Onnistuneen suunnittelutapaamisen jälkeen Johanna alkoi vahvasti kallistua Elegan keittiötoteutuksen puoleen. Päätöstä helpotti se, että keittiökalusteet oli mahdollista saada mittojen mukaan vanhaan tilaan.

– Eikä yhtään hullummalta kuulostanut sekään, että Elega omaa avainlippu-tunnuksen ja kalusteeni valmistettaisiin mittatilaustyönä Haapajärvellä suomalaisella työvoimalla, vuosien kokemuksella, vastuullisilla arvoilla ja nopeasti, kertoo Johanna blogissa.

Elega-keittiön 4 ihanaa yksityiskohtaa

Johanna nosti blogissaan esille keittiön seinälle avatun uuden ikkunan lisäksi neljä mieleistä yksityiskohtaa.

1. Korkeakiiltoiset ovet

Johanna valitsi keittiöön monen mieluisan vaihtoehdon joukosta valkoisen korkeakiilto-oven (AV1).

– Päädyin ensin ovimalliin, jossa oli nätit urat tuomassa ilmettä oviin ja laatiokoiden etupaneeleihin. Hetken tuumailtuani vaihdoin tämän kuitenkin korkeakiiltoiseen, reunaviisteillä varustettuun ovimalliin, kertoo Johanna.

2. Kuparinen laminaattitaso

Alkuun Johannalla oli toiveissa puinen keittiötaso, mutta lopulta laminaattitason helppohoitoisuus vei voiton. Elegan mallistosta löytyi Johannan mieleen juuri sopiva tasoväritys (Kupari 1021U), joka soveltui kauniisti tammensävyisen korkkilattian kanssa.

– Puu on ihana materiaali, mutta pelkästään sopivan sävyisen puutason löytyminen aiheutti jo ensimmäisenä pohdittavaa ja tiedossa oli myös se, että vaikka olisin löytänyt täydellisen sävyn, niin vuoden päästä taso saattaa olla aivan eri värinen.

– Kriittisten pohdintojen ja kiperien valintojen jälkeen olen enemmän kuin tyytyväinen valitsemani laminaattityötason kauneuteen ja helppohoitoisuuteen, kertoo Johanna.

3. 90 senttimetriä leveät laatikot

Keittiön kalustusta suunnitellessa 90 senttisten laatikoiden leveys ihmetytti Johannaa.

– Kyseenalaistin kovasti, että voikohan noin leveät laatikot oikeasti toimia arkisessa käytössä. Olin myös kovin huolissani siitä, että onkohan keittiössäni säilytystilaa ensinkään riittävästi.

– Mutta niin vain yllätti tämänkin päätös positiivisesti ja leveydeltään 90 senttiset laatikot toimivat oikein mainiosti keittiössäni. Kertaakaan en ole ajatellut, että laatikot olisivat liian isot, vaan päinvastoin, iloitsee Johanna blogissa.

4. Teräksinen tiskiallas

Valkoinen komposiittiallas vaihtui lennosta teräksiseen. Vaakakupissa painoi teräsaltaan ollessa huomattavasti komposiittiallasta helppohoitoisempi.

– Tyylikkään ulkonäön lisäksi olen tässä altaassa pitänyt erityisesti reilusta tilavuudesta. Olen tyytyväinen myös siitä, että valitsin yhden ison tiskialtaan parin pienemmän sijaan. Tämä on aivan uusi kokemus minulle, mutta toimii, kertoo Johanna blogissa.

Tutustu Johannan keittiön uudistukseen ja inspiroidu sinäkin keittiösuunnitteluun!

Keittiössä käytetyt materiaalit

Ovet: Eve AV1, värinä Valkoinen korkeakiilto
Taso: 1021U, Kupari, laminaatti
Allas: Teräksinen Box -tiskiallas

 

Tilaa keittiösuunnittelu kotiisi